Satu Koo´s Lifestyle

torstai 30. tammikuuta 2020

Blogini siirtyy Instagramiin!

Siirrän blogiani instagramiin, koska siellä näkyvyys on monipuolisempaa ja sen käyttö on päivittäistä, helppoa ja motivoivampaa.
Blogini ei kumminkaan lopu tältäkään kanavalta kokonaan, mutta suurin osa matskuista löytyy jatkossa täältä :



Eilen illalla pimeys kietoi minut samettiseen tummaan hetkeen sielunmaisemassani merenrannalla. Meri oli rauhaisa. Ikuisuuden huokaus kuului pehmeästi laulavien aaltojen alta ja taivaanrannassa loisti valonkajo.



Silloin, kun en ole täysikuu, opettelen loistamaan kirkkaammin.
Sitä tarvitsee pysähtymisen hetkiä kaiken itselle kauniin äärellä, ettei tarvitse huutaa " Mayday"! Joskus ne valoisat hetket tuntuvat olevan maan alla. Tarvitset joskus opastavaa valoa, ihmistä vierellesi. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.


Unelmoin päivistä, johon kuuluisivat minä, kirjoja, pari karvaistakaveria, muusani, hieman punaviiniä, takkatuli, makoisaa ruokaa ja yksinäinen mökki. Se saisi olla kaukana merellä, missä kuuluisi lokkien laulu ja meren näkisi muuttuvan vahvana. En kaipaisi mitään muuta, kun minulla olisi äärellään kaikki tarvittava. Kietoutuneina tunnelmaan, lähekkäin ja ne tarinat. Sekä kynä ja paperia, ne soisin itselleni. Sillä joskus on ihanaa keksiä ne tarinat itse. Ne yksinkertaisimmilta kuulostavat asiat ovat yleensä niitä parhaimpia, joihin kätkeytyy ❤
Mielenmeri aaltoilee ajoittain kaikilla ja se on aivan tervettä. Kunhan ei jää sen valtaan vaan pysyy pinnalla vaikka räpiköiden.



Millaisen tarinan Sinä teet tästä päivästä? Kuinka näet asiat ja kuvitat ne? Oletko oman elämäsi matkustaja vai pilotti?
Jospa, et miettisi liikaa, anna mennä vaan flown mukaan! Ole hetkessä, anna tunteiden ja ajatusten tulla.
Virrata kirkkaan veden lailla ja sinä olet💎







SHARE:

perjantai 29. marraskuuta 2019

Black Friday: Kauneushoitola Reiko & Exuviance Premium



Kauneushoitola Reikossa (www.reiko.fi),
Käpylässä Exuviance Premium kasvohoidosta
koodilla SatuKoo -20% lauantaihin 30.11.19 saakka.

Varaa heti oma aikasi itsellesi tai lahjaksi kauneuteen ja hyvinvointiin!





SHARE:

perjantai 15. marraskuuta 2019

Yhteistyö: Exuviance Premium-tason kasvohoito Kauneushoitala Reikossa

Se on ainutlaatuinen ihonhoitoteknologia, jossa yhdistyvät koneellisesti tehtynä ihonpuhdistus, HydraFacialia, Exuviancea ja ultraäääni imeytystä ja tehoaineiden syöttö vain n.90 minuutissa. Samalla saat myös ihanan hieronnan sekä lämpöisen läsnäolevan palvelun.
Kukapa voisi vastustaa hehkuvaa ihoa ja hierontaa?!


Tämä hoito on Exuviance hoidoista kokonaisvaltaisin. Se sisältää esikuorinnan, AHA Boosterin, AHA kuorinnan, sisältää ihonpuhdistuksen hydrafaclia teknologialla (tarvittaessa myös mekaanisen puhdistuksen), ihotyypin mukaisen ampullin/tehotipat, syväkosteuttavan ja elvyttävän naamion joka imeytetään DITELLEN ultraäänilaitteen avulla.

Tmän hoidon avulla kasvon piirteet terävöityy, kun kuona-aineet ja nesteet poistuvat ultran aikana. Ultraäänihoito mm. vaikuttaa myös kollageenin tuotantoon, supistaa huokosia, kiinteyttää ja tasoittaa ihonväriä. Hoito sisältää myös pitkän niskahartia ja kasvohieronnan. Sopii hyvin myös herkälle iholle.



Marraskuun 2019 ajan HydraFacial hoidot koodilla SATUKOO, -20%!


Tämän upean ja tehokkaan hoidon löydät Käpylästä Kauneushoitola Reikosta,
Kullervonkatu 22, 00610 Helsinki

Puh: 046 561 7274  
Sähköposti: kauneushoitolareiko@outlook.com





SHARE:

torstai 24. lokakuuta 2019

Syysloma Varnassa ja syksyistä tunnelmaa

Vietin syysloman Bulgarian Varnassa.
Kävimme piipahtamassa kuuluisalla "ryyppyrannalla" Kultahietikolla kahden tunnin ajan ja se oli aivan riittävä kokemus Kultahietikkoa. Varna on kaunis kaupunki, upea ranta, vähän turisteja ja edullista.
Hotellit olivat korkeatasoisia Rosslyn ja Graffiti Gallery, joissa kävin hieronnoissa ja nautin kellumisesta altaissa.
Syksy on ollut antoisa vaikkakin välillä tuntuu kuin eläisin keskellä saippuasarjaa. Hyvä, että kerkiän kohtauksiin mukaan, kun kulman takaa saapuu taas uusi yllätys.

Asenne ja asioiden perinpohjainen pohtiminen, niiden avulla olen löytänyt vahvuuteni. Annan tunteideni tulla, vältän ahdistumasta ja annan aikaa itselleni. Peter Pan-kirjassakin lentämään pystyivät ne, joilla oli onnellisia ajatuksia. Rauhoitu, hengitä syvään ja löydät voimasi samalla yhdistyen sydämeesi.

Tänään alkaa Messukeskuksella Kirja-, Ruoka- ja viinimessut, sinne siis loppuviikon aikana visiteeraamaan!

Viikkoon on mahtunut paljon tunteita ja asioita...

- värikylläisiä ruskapäiviä
- pyykkivuori
-stressiä ja kirjallisia töitä
-kovalevy alkaa olla päässä täynnä,huonosti nukutut yöt ja muisti brakaa
- viestittelyä ja ystävien tapaamista
- väsyaamuja
-ajoittaista auringonvaloa
- uunituoreita sämpylöitä ja lakritsiteetä
- uudenlaisen lujuuden oivalluksia
- hyviä ruokahetkiä
- kevyttä treeniä
- kovaa olkapää kipua
- ajoittaista synkkyyttä ja sapetusta
- rastaiden puutarhapitoja
- lempeitä lähtöjä ja haleja
- lukemista ja kynttilöitä
- kodin lämpöä ja kiireettömyyttä
- iloa ja haikeutta
- lämpöisiä tassuja
- naurua ja laulua
-Kirja-, ruoka- ja viinimessut
- ja ihana kasvohoito Käpylässä Kauneushoitola Reikossa

Voi hyvin sinäkin siellä♥
 Lempeää torstaita!












SHARE:

tiistai 10. syyskuuta 2019

Elämäni pieni unelmalista

Hei taas,  
Mietin ohimennen unelmiani ja niitä ei ole enää kovinkaan montaa toteuttamatta. Tässä niistä muutama tärkeä.
Olen saanut etenkin matkailun saralla toteuttaa unelmiani ja olen siitä valtavan kiitollinen.


Haluaisin matkustaa vielä ainakin Kolumbiaan ja idän johonkin erikoiseen valtioon, kuten Nepaliin, Kirgistaniaan tai Pohjois-Koreaan.


Tuntea tuulen vireen kuumailmapallossa matkatessa vaikka Helsingin kattojen yllä ja olla taloudellisesti vapaa tekemään yllättäviäkin suunnitelmia. Olen sen verran kovasti tehnyt töitä, että olen hyvällä matkalla jo tätä kohti. Haluaisin myös tuntea olevani rakastettu, en ole koskaan saanut kokea oikeaa ja aitoa rakkautta ihmissuhteissani ja vastarakautta. Olla se yksi ja ainoa nainen, enkä aina se toinen tai kolmas vaihtoehto. Se tunne on varmaan aikalailla huumaava ja mukaansatempaava, kun saa heittäytyä rakkauteen. .
On muistettava sydän, asioissa joita tekee. Elämän tulee olla turvallista ja siinä tulee olla pysyvyyttä. Tärkeää elämässä on aito rakkaus ja rakkaus itseään kohtaan, pitää huomio tärkeimmissä ja muistaa sydän!


En kerää Whats Appiin säälilistaa tyypeistä, joihin saattaisin ottaa joskus yhteyttä. Olen tunteilleni rehellinen. Pidän suoraselkäisyydestä, rehellisyydestä ja positiivisesta elämäntyylistä.

Olen kasvanut teflonkuoriseksi, joka kestää paljon asioita. Itsenäinen ja kuoressaan olevan joka ei päästä uusia ihmisiä helposti lähelleen. Muuten satutat usein itsesi ja kadut. Tällä tavalla olen selvinnyt pitkälle ja se on ollut järkevää oman sielunelämänsä pelastamiseksi. Aina ei tarvitse olla avoin, on oltava tunneälykkyyttä ja muistaa se, ettei energiani riitä, jos jaan siitä kaikille osasen. Luotan intuitiooni ja tutkiskelen asioita sydämessäni.



Haluaisin saada olkapääni pian kuntoon, jottei kortisoni sotkisi elimistöäni enempää. Olkavarren ja solisluun taitos on riekaleina ja kipu sen mukainen. Sain sen, kun kimppuuni hyökättiin ja paiskauduin kovaan lattiaan täydellä voimalla. Odotan leikkaukseen pääsyä.

Koti. Asun tällä hetkellä 28 neliön asunnossa, joka on mielestäni ihana, kotinen aivan mahtavalla sijainnilla Kalliossa. Äärellään ovat mm. ravintolat, kaupat, urheilupaikat. Mutta 10 lisäneliötä kotiin ei olisi pahitteeksi. En tarvitse suuren suurta asuntoa vaan pieni kompakti koti rakkailla esineillä sisustettuna on se mun juttuni.


Lomailin kesällä Andorrassa ja odotan edelleen sieltä saapuvaksi lähettämääni pakettia. Paketin saaminen Suomeen on yksi toiveistani, saada ostoksensa vihdoinkin hyppysiinsä. Nohevana tyttönä säästin matkalaukun lisäkiloissa ja lähetin itselleni paketin. Sitä pakettia odotellen siis...

Olen aikalailla tyytyväinen elämääni ja todella onnellinen aiempaan verrattuna, mutta jos elämältä saa toivoa vielä jotain, niin ne ovat juuri nuo yllämainitut asiat.
Vahvoja päiviä ja uusia energisoivia haasteita elämään!








SHARE:

perjantai 30. elokuuta 2019

Viikonloppukertomuksia

Viikonloppu.
Se on ollut viimeisten kuukausien aikana palauttava asia elämässäni.
Olen oppinut nauttimaan kotona oleilusta ja kiireettömyyden tunnusta.

Elämässä on paljon nautintoja, pieniä nautintoja kunhan vaan pysähtyy sen kiireenkin keskellä ja listaa pikaisesti päässään ne hyvät jutut. Elän arkenakin täyttä elämää, se ei ajoitu vain viikonloppuihin. Elämäntyylini on hyvin eteläeurooppalainen, käyn viikollakin syömässä ulkona pari kolme kertaa ja vietän kiireetöntä aikaa ihanien ystävieni parissa. Olen sisäistänyt sen, että haluan nauttia hetkessä ja toteuttaa kivoja asioita aina, kun se on mahdollista. Elämä ei sijoitu vain viikonloppuihin, se on nyt.


Löydän usein itseni perjantai-iltaisin kotoa kissojen kanssa ulkoilemasta ja chillailemasta tai ystävien kanssa illalliselta. Mutta lauantai, se on pääpäivä ja sitä vietetään grillaillen, siemaillen viiniä ja viettäen ystäväiltaa kiireettömästi.
Kiireettömyys, se on toisille utopinen käsitys.
Kun laskeutuu kiireettömyys moodin ja unohtaa kaiken muun, mm.
sen pyykin kerkiää pestä toisenakin päivänä, koska konehan sen pyykin pesee, harva käy enää nyrkkipyykillä. Ajattelee, ettei huomenna ole minnekään kiire, nyt on aikaa vain olla. Sitä ruokkii samalla sielunlihaksia, jotka nekin tarvitsevat ajoittain rentoutumista.


Viikonloppuna on aikaa treenata ja huoltaa itseään.
Meillä jokaisella on omat tapamme rentoutua, mutta siitä ei saa kehittää itselleen stressiä. Kun suljen työpaikkani oven, en ajattele töitä. Töissä teen parhaani, mutten sielläkään voi olla yli-ihminen, minun ei tarvitse suorittaa. Sädekehäni ei siitäkään tule loistavammaksi vaikka kuinka stressaisin tulevasta ja tekemättömistä asioista. On osattava olla itselleen myös armollisen lempeä. Meillä kaikilla on oma tapamme viettää viikonloppua ja tärkeintä on se, että tekemisestään ja vapaa-ajastaan nauttii.

Lempeitä syviä hengityksiä ja antaa hetken viedä toiseen, uuteen ihanaan.  Viikonloppuna on aikaa ajatusten virrata ja elää hetkessä. Treenailla, nukkua päikkärit ja tavata hyvän ruuan äärellä ystäviä. Viikonloppu ja voi tapahtua vaikka mitä ihanaa. Asenne positiiviseksi ja häntä pystyyn!













SHARE:

tiistai 20. elokuuta 2019

Kun aika on...uusi onnellinen elämä!

Heipä hei,

Kesäloma on vietetty ja se oli elämäni parhain!
Siinä oli kaikkea juuri sopivasti, etenkin rentoilua, merielämää,ystäviä, hyvää mieltä, grillailua ja matkailua.
Heilaa ei ole eikä näillä näkymin ole näköpiirissäkään. En vaan jaksa deittailua, se vie liikaa energiaa ja on aivan ajanhukkaa.
Käytän senkin ajan mieluummin kissojeni tai ystävieni kanssa olemiseen. Silloin, kun joku ihminen vie enemmän energiaa elämästäsi kuin antaa niin on järkevämpää heivata hänet elämästään yli laidan. Kenenkään ei tarvitse yrittää pelastaa maailmaa yksin tai olla Laupias samarialainen.

Onni ei löydy epätoivoisesti etsimällä tai toisesta ihmisestä, se löytyy meistä itsestämme. On löydettävä rauha sielussaan, että voi olla  myös toiselle jotain. Ihmiset hyppäävät liian usein suhteesta toiseen ja käsittelemättömät asiat seuraavat mukana suhteesta toiseen. Etsitään pikaisesti sitä suurta onnea ja sitten petytään entistä karvaammin kun kuherrusjakso loppuu, kierre on syövyttävä. Jokaisen on surtava omat surunsa, sitä ei voi tehdä kukaan puolestamme. Parisuhde ei tuo automaattisesti onnea, se on usein täynnä draamaa ja kompromisseja vaikkei niitä haluaisi tehdä.

Säästän itseäni viisaasti tältä showlta ja nautin elämästä, en ole tilivelvollinen kenellekään elämästäni. Saan alkaa nukkumaan illalla kahdeksalta tai mennä syömään lauantaina kymmeneltä ystävien kanssa ulos, enkä kysy keneltäkään lupaa menemisilleni.  
Elän nyt elämäni onnellisinta aikaa, olen itsenäinen, elämä on täydempää ja elämässä on mielenkiintoisia juttuja. Olen onnellinen juuri nyt ja juuri näin. Minunkaan onneni ei ole aukoton, elämään kuuluu vaihteluvuus onnessakin.


Kesäloma oli kerrankin rentouttava, lensin Liettuan Vilnaan sekä Espanjaan Barcelonaan, iki-ihanaan Valenciaan sekä viihdyimme myös upeassa Andorrassa. Töiden aloittaminenkaan ei ollut vaikeaa, koska loma oli niin loma!
Sain tapahtuneisiin asioihin etäisyyttä ja näkökulmaa. Olen pohtinut valtavasti asioita ja kokenut valaistumisen, kannan mukanani valtavan määrän opittuja juttuja elämästä. Joku voisi sanoa minua jopa kyyniseksi, mutta itse puen asian elämänviisaudeksi, asioiksi joita elämä on opettanut. Minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja minulta ei puutu elämästäni yhtään mitään.


Olen ottanut kesällä someen hieman etäisyyttä ja aion jatkaa uudella linjallani. En kuitenkaan aio pitää näin pitkää somehiljaisuutta jatkossa.
Kesän aikana vietin paljon aikaa ihanalla takapihallani Kalliossa grillaillen ystävien kanssa. Saatoimme viettää kymmenenkin tuntia grillijuhlien merkeissä aina aamun pikkutunneille saakka. Toki olemme jatkaneet grilliperinnettä lomankin jälkeen, siitä on muodostunut jo perinne, jokaviikonloppuinen juttu. Grillailemme muutaman tunnin kesäillan lämmössä ja lopuksi saatamme käydä ystävien kanssa parissa paikallisessa. Kalliossa on lähes kaikki se, mitä tarvitsen. Siellä on elämää, hienompia ja hieman rosoisempia paikkoja. Kalliosta löytyy mitä upeimpia ravintoita, kuten  Tenho, Panema, Cella, Bar Con, Skiffer, Sivukirjasto, That Way ja mitä kiehtovin Wino.


Aion latailla instagramiini satumkirjavainen kesän tunnelmakuvia ja pitää someni hyvän mielen paikkana, josta saa vertaistukea ja hyvää mieltä arkeen. En sorru hehkuttamiseen ja pidän omat asiat omina asioina. Ei ole hyväksi kertoa kaikkea elämästään ja hehkuttaa hehkuttamistaan, jos kerrot liikaa elämästäsi pienintä yksityiskohtaa myöten se kostautuu ja kääntyy lopulta itseään vastaan.
Kun koen että haluan jakaa jonkun kivan kuvan tai jutun kanssanne, niin kannattaa seurata instastoryani, instaani sekä blogiani.

Instagram: satumkirjavainen

Onko Teillä postausideoita?
Voitte laittaa niitä vaikka instaani yksityisviestillä.








SHARE:
Blog Design Created by pipdig